perjantai 21. lokakuuta 2016

Käsintehty antiikkinalle

Työväenopistolla pidetty nallekurssi sai minut hurahtamaan täysin näihin käsintehtyihin antiikkinalleihin. Tämä kuvissa näkyvä aitokarvainen, vielä nimetön, kaveri on siis oikeasti pisto pistolta käsin tehty ja täytetty. 
Ihanan terapeuttista ja koukuttavaa hommaa!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Syksyiset kirjoneulesukat

Huhheijaa! Täällää ollaan vielä. 
Kesä on tuonut arkeeni ja elämääni sellaisia muutoksia, että pääsen ihan näillä näppäimillä toteuttamaan yhden suurimmista haaveistani ja muuttamaan aivan ihanaan omakotitaloon. Ehkä tämä blogikin herää syksyksi henkiin sisustusjuttujen myötä.

Viime jouluisten joulukalenterisukkien jälkeen, oli pakko lähteä mukaan, kun kuulin samalla periaatteella tehtävistä syyssukista. 

Ja täytyy taas sanoa, että tuommoisissa superkorkeissa kirjoneulesukissa on kyllä sitä jotain! Eikuin uutta puikoille, vielä ehtii pukinkonttiin :-)



torstai 14. huhtikuuta 2016

Snautserikäsitöitä

Niinhän siinä sitten kävi, että hurahdin ristipistoihin. Muistan ristipistot vahvana omasta lapsuudestani, kun äidilläni oli alati jokin tekele työn alla ja minun, tärkeä ja ylpeä, tehtäväni oli pitää langanpäästä kiinni kun äiti jakoi säikeitä.

Äitilläni oli vielä tallessa huikea kasa lankoja ja pala kangasta, niinpä pääsin hurahtamaan pistoiluun oikein kunnolla.


Myös seuraavat puikoiltani pudonneet sukat olivat tällä kertaa snautseriaiheiset. Sukissa näkyvän snautserisiluetin suunnittelin itse.